Itsenäisyys, ylpeydenaiheemme

Tuttu sävel täyttää kunnioituksesta hiljentyneen salin. Istun jännittyneenä juhlavasti valaistussa Tommolan koulun salissa, jossa perinteinen ala-asteen itsenäisyyspäivän juhla on paraikaa meneillään. Vatsanpohjassani kipristelee jännitys, ja hermostuneet laulunsanat karkaavat huuliltani. ”Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa...”

Sormeni näpräävät hermostuneesti hiuskiehkuraani katsellessani ympärilläni istuvia, juhlallisesti pukeutuneita ja vakavakasvoisia juhlavieraita. Vaikka osani juhlassa on istua katsomossa yhdessä muiden vieraiden kanssa, on minut vallannut lähes lamaannuttava jännitys. ”Mistä tämä tunne oikein johtuu?” mietin hämilläni.
 

Ala-asteikäisenä en näitä osannut yhdistää itsenäisyyteen, mutta silloin juhlasalissa istuessani, hiukset puristuneena tiukasti sormeni ympärille, tiesin jännitykselleni olevan tärkeä syy.
 

Juhlatilaisuudet toistuivat kouluvuosien saatossa kooten minut ja koulutoverini juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä. Siniristiliput nousivat korkealle salkoihin, ja Linnan juhlia vetäydyttiin katsomaan television ääreen koko perheen voimin.

Yläasteella järjestettävät vuotuiset itsenäisyyspäivän tanssiaiset antoivat oppilaille kosketuksen Linnan juhliin koreine juhlapukuineen ja rehtorin lämpimine vastaanottoineen. Lukiossa Suomen syntymäpäivää vietetään perinteisesti juhlan ja lakkiaisten merkeissä, veteraanin ja rehtorin puheita kuunnellen.

Suomen itsenäisyys merkitsee meille monia asioita. Vapaus. Turvallisuus. Yhtenäisyys. Kiitollisuus. Nämä asiat nousevat minulle päällimmäisenä mieleen. Ala-asteikäisenä en näitä osannut yhdistää itsenäisyyteen, mutta silloin juhlasalissa istuessani, hiukset puristuneena tiukasti sormeni ympärille, tiesin jännitykselleni olevan tärkeä syy.

Nyt tiedän, että en tuolloin ollut yksin lepattavan sydämeni kanssa. Kaikkia juhlavieraita yhdisti kunnioituksen ja ylpeyden tunteet, jotka lämmittivät sisintämme.

Paljon on muuttunut yli kymmenessä vuodessa, mutta ainakin yksi asia on pysynyt samana: istahtaessani jälleen itsenäisyyspäivän juhlan koittaessa täyden juhlasalin penkille kuulemaan veteraanin puhetta ja laulamaan Maamme-laulua, sama kutkuttava jännitys hehkuu vatsanpohjassani. ”Kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!”

Seuraavana päivänä liput hulmuavat lipputangoissa, Linnan juhlat pyörivät televisiossa ja sinivalkoiset kynttilät loistavat ikkunoissa tuoden lämmintä valoa kelmeään iltahämärään. Nämä perinteiksi muodostuneet tavat muistuttavat meitä ylpeydenaiheestamme, isänmaamme itsenäisyydestä.

Tuttu, harras tunne verhoaa mieleni ja sydämeni joka vuosi merkiksi siitä, että on aihetta juhlaan. Kallisarvoisesta ja ylpeyttä herättävästä asiasta kertova tunne on yhdistänyt meitä sukupolvi sukupolvelta ja on tuleva yhdistämään kaukana tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja

Mirjami Tiitinen