Koulujen sisäilmaongelmat näkyvät oppilaiden arjessa monin tavoin.

Me Viialan yhtenäiskoulun nelosluokkalaiset tiedämme, millainen on huono välitunti. Olemme muuttaneet luokkatilaa neljän vuoden aikana kuudesti eli myös välkkäpaikkamme on muuttunut kuusi kertaa. Esimerkiksi tänään välitunnilla kävi taas niin, että isojen liikuntatunti alkoi ja jouduimme väistämään kentän nurkkaan. Siellä ei pystynyt tekemään yhtään mitään, ehkä vähän leikkimään ninjaa. Nykyisessä väistötilassa on hyvä luokka ja hyvä pihakin, mutta viime aikoina aina on käynyt niin, että ysit, kutoset, seiskat ja kasit tulevat välitunneillemme.

Meidän mielestämme kaikkien pitäisi saada olla hyvässä vakituisessa koulussa, eikä väistötiloissa ja huonoissa välituntipaikoissa.

Meidän mielestämme hyvä välitunti on sellainen, että on tilaa leikkiä kunnolla esimerkiksi selkä- tai perushippaa, eikä tarvitse väistää isompia oppilaita. Pihassa pitäisi olla asfalttiliituja, joilla voisi tehdä jotain kivaa pihaan. Hyvällä välkkäpaikalla on hyvä ja turvallinen olla.