Mitäs sitten kun opettaja ragee oppilaille?

Lukuvuosi on lopussa, joten sekä opettajien että oppilaiden jaksaminen alkaa olla koetuksella. Jämsäläisen Paunun ala-asteen opettaja Markus Ikola myöntää, että oppilaisiin on mennyt välillä hermot.
”Sellaisissa tilanteissa, joissa oppilaat ovat ilkeitä tai ovat rikkoneet jotain.”

Ikola kertoo, että pystyy yleensä hillitsemään hermonsa. Samaa mieltä ovat viereisen yläasteen opettajat. Opettajien mielestä vaikeimpia tilanteita ovat ne, kun oppilaat väittävät vastaan, kiroilevat, kiusaavat tai puhuvat päälle.

OAJ:n eli Opetusalan Ammattijärjestön erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen muistuttaa, että opettajakin on vain ihminen, ja toki opettajien pitää käyttäytyä virkaan kuuluvasti.

Rehtori tukee parhaiten
asettumalla opettajan puolelle

Lyhykäinen kannustaa rehtoreita tukemaan opettajia asettumalla asioissa heidän kanssaan samalle puolelle.
”Oppilaiden puolestaan pitäisi muistaa, että opettaja on heistä vastuussa.”

Lyhykäisen mukaan OAJ tukee opettajia vaikuttamalla kuntien ja valtion päättäjiin eli heihin, jotka päättävät rahojen käyttämisestä .
”Jokaisella opettajalla on oma luottamusmies, johon opettaja voi olla yhteydessä. Kunnissa on omia luottamushenkilöitä, joihin opettajat voivat olla yhteydessä, kun heillä on ongelmia. OAJ yrittää vaikuttaa muun muassa työolobarometrin avulla siihen, että opettajien työolot olisivat riittävän hyvät.”