Urheilun harrastaminen on kallistunut Suomessa

Iso este monen lapsen harrastukselle on raha. Harrastuksien hinnat ovat nousseet paljon, eikä nousulle näy loppua. 

Urheilusanomien tekemässä tutkimuksessa käy ilmi, että kilpa- ja harrasteurheilun maksut ovat kaksin- tai jopa kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Tutkimus tehtiin vuosina 2001 - 2012. 

Esimerkiksi jääkiekkoharrastus maksaa kymmenessä vuodessa 87 000 euroa. Taitoluistelu maksaa 84 000 euroa, kun taas jalkapallo 34 000 euroa. Nämä summat ovat käsittämättömiä, kun kyseessä on lapsen harrastus.

Lajien kallistumiseen vaikuttavat useat syyt

Yksi syy ovat kalliit hallivuorot. Hallien tuntihinnat ovat nousseet paljon ja se näkyy joukkueiden kuukausimaksuissa. Hallien tavoite on loogisesti tehdä mahdollisimman paljon voittoa. Tämä on surullista, sillä hintojen noususta kärsivät harrastuksesta maksavat vanhemmat.

Pelimatkat ovat todella kalliita, etenkin valtakunnallisessa sarjassa. Lukuisat bussimatkat ja hotelliyöpymiset nostavat hintaa huomattavasti. Myös urheiluvälineet ovat nykyään kalliita. Kaikkien lajien välineet eivät maksa yhtä paljon, mutta halpoja ne eivät ole missään lajissa.

Urheilun tulisi olla edullista

Liikuntasosiologian professori Hannu Itkosen mukaan tämä on yhteiskunnallinen ongelma, sillä kohta edes keskiluokan vanhemmilla ei ole varaa maksaa lastensa harrastuksia. Tämä olisi suuri menetys suomalaiselle urheilulle, sillä monella lahjakkaalla nuorella ei olisi yksinkertaisesti varaa urheilla.

"Jääkiekon kalleus on lajin suurin uhka tällä hetkellä", sanoo maailmanmestarivalmentaja Jukka Jalonen. 

Tulevaisuudessa lapsilla ja nuorilla tulisi olla mahdollisuus urheilla haluamallaan tasolla. Harrastuksien hintojen täytyy olla sopivia kaikille. Varsinkin vanhemmille, jotka joutuvat maksamaan. Suomen tulevaisuus on urheilevissa nuorissa!