Aina onnistuneet liikuntatunnit

Heli Soosalu tiesi jo pienenä, että haluaa liikunnanopettajaksi.

Haastattelimme liikunnanopettajaamme Heli Soosalua. Soosalu kertoi, että on jo pienestä pitäen tiennyt, että haluaa liikunnanopettajaksi.

Peruskoulun jälkeen Soosalu lähti opiskelemaan Suomen ainoaan liikuntatieteiden yliopistoon Jyväskylään. Ensi töikseen Soosalu lähti opettamaan Hyökkälän kouluun. Hän kertoi ensimmäisten opetuksiensa sujuvan erinomaisesti, niin kuin aina.

Soosalu on opettanut liikuntaa jo pitkän aikaa. Hän on opettanut aina Hyökkälän koulussa liikuntaa.

Soosalu sanoi tykkäävänsä eniten opettaa yläkoululaisia tanssimaan ja pelaamaan pallopelejä. Soosalu keksii tuntisuunnitelmansa muun muassa muilta opettajilta, liikunnanopettajapäiviltä ja vanhoista tuntisuunnitelmistaan. Hänen pointtina on: ”Opitaan aina uutta!”

Soosalu on harrastanut muun muassa lentopalloa, taitoluistelua ja tanssia. Nykyään Hän lenkkeilee, käy kuntosalilla ja lisäksi urheilee oppilaiden kanssa.