Terveellinen elämä palkitsee

Terveelliset elämäntavat vaikuttavat elämän laatuun. Puhtaan ruoan ja runsaan veden juomisella päivittäin on hyviä vaikutuksia.
Terveelliset elämäntavat vaikuttavat elämän laatuun. Puhtaan ruoan ja runsaan veden juomisella päivittäin on hyviä vaikutuksia.

Hyvä ja monipuolinen ruokavalio koostuu siitä, että saa kaikkia ravintoaineita riittävästi. Kasviksia tai marjoja on hyvä olla joka aterialla, mutta pelkästään niillä ei pärjää pitkälle. Proteiinia, hiilihydraatteja ja hyviä eli pehmeitä rasvoja tulisi saada tarpeeksi, jotta keho toimii kunnolla ja jaksaa eri tilanteissa. Myös unenlaatu paranee eikä ole ongelmia vatsan toimimisen kanssa, kun syö hyvin ja monipuolisesti. Jos urheilee paljon,  tarvitsee enemmän kaikkia ravintoaineita, varsinkin proteiinia. Eineksiä ja prosessoituja ruokia ei suositella. Jos ruokaa tekee itse, tietää mitä se sisältää ja pystyy helpommin välttämään lisäaineita, piilorasvoja ja sokeria. Aamupala on päivän tärkein ateria ja sen tulisi sisältää hiilihydraattia, proteiinia sekä hyviä rasvoja.

Päivän aikana olisi hyvä syödä 5 kertaa, 3–4 tunnin välein, jotta aineenvaihdunta toimii eikä verensokeri laske liian matalalle. Säännöllisellä syömiselle on suuri merkitys myös laihdutuksessa. Vettä kannattaa juoda 2–4 litraa päivässä. Siitäkin on apua laihdutuksessa: se parantaa aineenvaihduntaa ja ruoansulatusta, iho voi paremmin ja olo on virkeämpi ja energisempi. Veden juonti parantaa myös vastustuskykyä ja unen laatua.

Uni vaikuttaa moneen asiaan. Se lataa elimistön akkuja, ehkäisee stressiä, ylläpitää vastustuskykyä ja aineenvaihduntaa sekä palauttaa henkisen voiman ja vireyden. Uni auttaa myös tunteiden käsittelyssä ja parantaa muistia. Jos kärsii unettomuudesta tai nukkuu huonosti, kannattaa kokeilla ennen nukkumaan menoa huoneen tuuletusta, kirjan lukemista ja rauhallisen musiikin kuuntelua sekä venyttelyä tai rentoutumisharjoitusta. Myös kevyt hiilihydraattipitoinen iltapala voi olla avuksi. Kahvia, teetä ja muita kofeiinipitoisia juomia kannattaa välttää iltaisin sekä ruutuaikaa pitäisi rajoittaa, eli sulje TV ja puhelin vähintään puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Liikunnalla on hirveästi hyviä vaikutuksia. Säännöllinen ja monipuolinen liikunta edistää toimintakykyä ja terveyttä. Se lisää jaksamista, vähentää masennusoireita ja ahdistuneisuutta, kohentaa itsetuntoa ja mielialaa, parantaa unenlaatua ja lievittää stressiä. Se myös ehkäisee joitain sairauksia, parantaa kuntoa ja lihasvoimaa sekä auttaa painonhallinnassa. Jotkut liikunnan terveysvaikutuksista alkavat heti, toiset taas muutaman kuukauden säännöllisen liikunnan jälkeen ja osa näkyy vasta vuoden päästä. Pienestäkin määrästä liikuntaa on jotain hyötyä, mutta suositus on ainakin 2,5 tuntia kestävyysliikuntaa viikossa.

Terveellinen elämä on tasapainoista ja säännöllistä. Siitä kannattaa pitää kiinni, jotta sen hyvät vaikutukset pysyisivät ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi säilyisi.