Kuuden Vuoden Catwalk

Kuinka monta kertaa tyyli voi oikein muuttua kuudessa vuodessa?
Kuinka monta kertaa tyyli voi oikein muuttua kuudessa vuodessa?

KUUDEN VUODEN CATWALK

Näiden kuuden vuoden aikana on tapahtunut kuusi kertaa kuuden vuoden edestä. Lapsesta on kasvanut tyttö ja tytöstäkin on jo tulossa teini. Kun nyt kelaan vuosia taaksepäin, huomaan, miten voimakkaasti sisäinen olemukseni ja tilani on heijastunut ulkoiseen. Olen kuin avoin kirja, josta voi katsoa pelkät kuvat.

Ensimmäisinä kouluvuosina olin kuulemma "retardi polkkatukkainen kiinalainen". Näytin   kai siltä, etten olisi ihan sen kuuluisan penaalin terävin kynä. Nyt en ole enää polkkatukkainen.

Yhdessä vaiheessa olin yksisarvinen. Otsassani sojotti etuhiuksista sidottu sarvi päivästä toiseen. "Koska mä voin", sitä se kai pitkälti oli. Ajattelen, että niin kauan kun ei loukkaa tai satuta toisia, saa olla ihan oma itsensä. Ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa olla ihminen ja tyttö. Sarvea seurasivat linssittömät kehykset ja hatut. Lasit ovat kasvojen kaunistus, ja hattu sopii kaikille.

Koulu-urani tähän astinen huipentuma on kai punainen kalahattu. Se on itselleen nauramista ja sitä, ettei tämän tarvitsisi olla niin vakavaa. Moni kysyi silloin: "Mitä järkee tossa on?" Ja vastasin: "Mitä järkee missään on?" Jos kaloja on meressä, kyllä yksi sellainen päähänkin sopii.

Kettu olen ollut koko kouluajan, ja osa minusta tulee sitä aina olemaan. Tuuhea häntä ja karvakorvat mainitaan kai lasten oikeuksissakin. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus halutessaan hankkia itselleen karvaisia lisäosia. Juuri tällä hetkellä, kuudennen luokan loppusuoralla, tunnen itseni kuitenkin kaikkein eniten sairaannopeaksi peuraksi. "Mut en mä ajovaloissa mene. Haluan juoksennella omia reittejäni."

Olen peura, joka lakkaa kyntensä kaikilla sateenkaaren väreillä. Olkoon se samalla kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta. "Mut en mä kai lepakko oo. Ne kun lentää vain öisin." 

Olen teini ja vaikka pukeudun mielelläni mustaan, sisällä ne värit edelleen jyllää. Ja hormonit. Se on bye bye babyface. Ei sekään haittaa. Kaikki me ollaan samassa veneessä.

Jotkut ovat varmaan viisaita ja lahjakkaita jo syntyessään. Minä en ole sellainen. Painan duunia. Eli, suomeksi se tarkoittaa työntekoa. Aina ei tarvitse olla mikään huippu pärjätäkseen koulussa, harrastuksissa, elämässä, vaan innokkuudella ja tarmolla voi myös pärjätä oikein loistavasti. On kivaa oppia uusia juttuja ja tuntea, että päässä on muutakin kuin läpiveto tai tyhjää huminaa. 

Vuosia sitten huomasin, miten yhteen aitaan oli yön aikana spreijattu sanat.
"No fear.
Only love."

Sillä mennään edelleen. Sanat on jo maalattu yli, mutta ne jäivät mieleen. Älä pelkää, rakasta.

Näiden kuuden vuoden aikana on ollut kivaa. Ja niinä hetkinä, kun ei ole ollut niin kivaa, silloinkin on ollut ihan mukavaa.