Leikkimieltä arkeen!

Kaikki varmasti muistavat, kun isä rakensi nukkekodin ja lapsi oli ikionnellinen saadessaan nuken, jolla oli maailman kaunein silkkimekko, tai kun kuvitteli olevansa Batman tai Teräsmies tai kun löi kavereiden kanssa vetoa siitä, kenen pikkuauto luistaisi pisimmälle.

Monet leikkivät nuorena, koska leikki kuuluu lapsuuteen. Sanotaan, että lapsille riittää leikki, sillä siinä samalla he oppivat hyödyllisiä taitoja, kuten kommunikointia, sosiaalisuutta, keskittymistaitoa, luovuutta ja rentoutumista. Leikki mielletään liian usein pikkulasten puuhaksi, mutta sitä se ei ole. Ihmiset suoraan sanoen kieltävät itseltään leikkimisen tietyn ikäisenä, usein murrosiässä. Ikään kuin leikkiminen tekisi aikuisesta vähemmän vastuullisemman ja järkevämmän. Leikin katoamiseen voi olla monia syitä: sosiaalinen paine, syrjityksi tulemisen pelko, lapsellisuus, epäfiksun kuvan antaminen tai itsensä nolaaminen.

Leikki on opittu tapa, aivan kuten liikunta ja terveellinen ruokavalio; mitä aiemmin aloittaa, sitä varmemmin se pysyy mukana koko elämän ajan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö leikkimisen iloa voi löytää aikuisena. Joillakin kestää etsiä kauemmin tai joillakin on ollut yksinkertaisesti syynä se, että vanhemmat eivät ole hyväksyneet leikkimistä kotona lapsuusajan jälkeen. Minä olen vanhempien kasvatustavasta riippumatta sitä mieltä, että leikki sopii ja kuuluu kaikenikäisille.

Omat lapset ovat  avain leikkimielisyyden herättämiseen. Lapsesta kivillä hyppely metsässä tuntuu äärettömän jännittävältä seikkailulta, ja aikuisellekin se tuo vanhat muistot pintaan. Miksi minä lopetinkaan tämän, kun nautin tästä niin paljon? Leikki on usein liikuntapainotteista. Kun leikin yhdistää ulkoiluun, saa sen hyödyistä vielä enemmän irti. Leikkitapoja on monenlaisia, ja monesti leikki muuttaa muotoaan leikkijän vanhetessa, kuten ihminenkin muuttuu kasvaessaan niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Minä uskon, että leikkimisen hyödyt kumoavat turhat ennakkoluulot. Muutenkin mielestäni ihmisten kannattaa tehdä sitä, mistä pitää. Tokihan on muitakin harrastuksia kuin leikkiminen, ei se ole ainoa, mutta suosittelen sen harkintaa etenkin sellaisille ihmisille, jotka kaipaavat täydellistä pakoa arkisesta elämästä. Leikkimisen tunnistaa sitä, että siinä ei ole tavoitteita eikä päämäärää, kuten esimerkiksi urheilussa. Siinä ei menestytä tai pärjätä, vaan siitä ainoastaan nautitaan. Leikkimisessä kaikki tavat ja tyylit ovat oikeita. Se ei tuota paineita suorittamisesta tai onnistumisesta. Se on täysi vastakohta kiireiden ja järjestelmällisten tehtävien täyteiselle arjelle. Siksi se on vapauttavaa tekemistä. Toisin sanoen leikkiminen on mitä mainioin tapa poistaa stressiä. Leikkimiseen et tarvitse muuta kuin mielikuvitusta ja innostuneisuutta sekä ehkä kanssaleikkijän.

Olen huomannut, että ihmiset sekoittavat kaksi sanaa keskenään: lapsellisuuden ja lapsenmielisyyden. Olen törmännyt sekä lapsellisiin että lapsenmielisiin aikuisiin. Ero, joka näiden ihmisten välillä on ollut, on se, että lapselliset aikuiset käyttäytyvät kuin 14-vuotiaat nuoret lähestulkoon jokaisessa tilanteessa ja lapsenmieliset aikuiset osaavat olla samaan aikaan sekä kypsiä että leikkisiä. Lapsen tavoin käyttäytyvät ovat ikään kuin jumittuneet ikuisesti yhteen ikävaiheeseen. He voivat toistaa samoja käyttäytymismalleja ja suhtautua ja reagoida samaan asiaan samalla lailla kuin nuorena. Me kaikki omaamme lapsellisia piirteitä, mutta niiden ei saa antaa ottaa liikaa valtaa meistä. Tavallisesti ne saavat meistä otteen, kun  olemme äkäisiä ja kireitä. Silloin tulee helposti kiukuteltua, ja järkevät puheet jäävät syrjään.

Lapsenmieliset aikuiset ovat säilyttäneet leikkimielisyyden läpi elämän. Heissä asustaa kuin kaksi eri persoonaa. Töissä he ovat tehokkaita ja vastuuntuntoisia, ja vapaa-ajalla he osaavat heittäytyä lastensa kanssa leikkimään. He ovat kasvaneet ulos nuoren ajatusmalleista ja ymmärtävät sen, että ilman mielen harjoittamista ei psyykkinen puoli pysykään fyysisen mukana. He osaavat usein perustella mielipiteensä hyvin, toisin kuin lapselliset ihmiset, jotka ovat juuttuneet samaan yksinkertaiseen väitteeseen, jossa ei välttämättä ole edes perää. Hyvänä erona voidaan pitää sitä, että lapselliset ihmiset riitelevät, lapsenmieliset väittelevät.

Lapsenmielisillä on myös vakavissa keskusteluissa sopivan verran huumorintajua. He ovat ottaneet lapsuusvaiheen hyvät puolet mukaansa. Lapselliset eivät ole karsineet huonoja puolia pois, mutta usein hyvät. Huonoja puolia ovat kiukuttelu tai valittaminen jostakin asiasta, kuten selkäkipujen voivottelu tai jatkuva toisen syyttely, tekemättä asialle yhtään mitään. Hyviä puolia ovat nöyryys, kärsivällisyys ja sen ymmärtäminen, että mikään ei tapahdu hetkessä, vaan asioiden saavuttamiseksi on tehtävä töitä.

Rentoutumisen tärkeydestä puhutaan paljon. Jos ihminen ei etsi mitään irtautumiskeinoa töistä, hänestä alkaa pian tuntua, että työ käy aivan ylivoimaiseksi. Silloin hänestä tulee uupunut tai jopa masentunut. Mielestäni aikuisten täytyisi antaa itselleen lupa olla välillä hassu ja lapsenkaltainen. Lapsista voi ja kannattaa ottaa mallia, sillä nuorilla ihmisillä on ihmeellistä voimaa. He ovat vilpittömiä itselleen ja toisille ja toteuttavat itseään vapaasti rakentamalla samalla identiteettiään.

Vaikka lapsi ja aikuinen ovat eri asia, on heissä yllättävän paljon samoja piirteitä. Sekä lapsi että aikuinen on kehittyvä ihminen, joka oppii virheistä ja tutkii, toimiiko jokin käytäntö tietyssä tilanteessa. Jos ei toimi, kokeillaan jotain muuta. Siinä lomassa voi myös hetkeksi unohtaa elämän opettelun ja heittäytyä leikin vietäväksi. Missään ei näy pilkahdustakaan tukevasta maasta, on vain valkoisia pilviä joka puolella taustanaan tasaisen sininen taivas.