Pikaohjeet työskentelyyn

Meidän juttu on Sanomalehtien Liiton mediakasvatushanke, jossa lapset ja nuoret pääsevät vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin ryhtymällä oikean verkkolehden toimittajiksi. Meidän juttu on verkkolehti ja työkalu uuden opetussuunnitelman mukaiseen opettamiseen. Itsenäistä tiedon rakentamista, vaikuttamista ja medialukutaitoa harjoitellaan innostavalla ja motivoivalla tavalla.

Opettaja, tule mukaan luokkasi kanssa! Yhden tunnuksen luominen riittää, eivätkä oppilaat tarvitse omia sähköpostiosoitteitaan. Näin se käy:
1. Rekisteröidy Meidän juttuunTunnuksesi aktivoidaan viimeistään seuraavana arkipäivänä 12:een mennessä. Kun tunnuksesi on aktivoitu, saat sähköpostiviestin ja voit kirjautua sivustolle.
2. Kirjaudu Meidän juttuun.
3. Lisää oppilasryhmä (Oikopolut > Lisää oppilasryhmä).
Tee yksi tai useampi ryhmätunnus luokallesi/ryhmällesi. Saman tunnuksen saaneet oppilaat pääsevät näkemään ja kommentoimaan toistensa juttuja.

Rekisteröitymisen ja kirjautumisen jälkeen:
1.
 Hanki vanhemman tai huoltajan lupa juttujen julkaisemiseen valmiilla kaavakkeella esimerkiksi Wilman kautta.
2. Ideoikaa aiheita ja näkökulmia, hankkikaa tietoja, tehkää haastatteluja, suunnitelkaa kuvitus ja video. Vinkkejä, valmiita tuntimalleja ja muuta oppimateriaalia löydät juttuprosessin eri vaiheisiin täältä.

Juttujen tekeminen ja julkaiseminen Meidän jutun toimitusjärjestelmässä (näkyy vain kirjautuneille):
1. Kirjoita ja tallenna juttusi ensin wordiin tai vastaavaan tiedostoon, jotta se ei katoa esimerkiksi internetyhteyden pätkimisen vuoksi.
2. Kun juttusi on valmis, kopioi se ja liitä Meidän jutun toimitusjärjestelmään, joka löytyy rekisteröityneenä kohdasta Oikopolut > Lisää juttu. Kaavakkeessa on oma paikkansa muun muassa otsikolle ja leipätekstille.
3. Tallenna juttuusi tulevat kuvat laitteelle, jolla teet jutun, tai pilveen, jota luokkasi kanssa käytät. Jos sinulla on juttuun yksi kuva, laita se Pääkuva-kohtaan. Hae kuva selaamalla se tiedostoistasi ja liitä normaaliin tapaan. Jos julkaiset jutussa useita kuvia, liitä loput kuvat Kuvagalleriaan.
4. Julkaisetko videon? Lisää video pääkuvan paikalle -kohdasta. Kopioi videon linkki Youtubesta, eli video pitää ladata ensin Youtubeen. Jos sinulla ei ole Youtube-tiliä, luokaa luokalle yhteinen.


HUOM! Oppilaat pystyvät tallentamaan juttunsa, mutta jutun julkaiseminen onnistuu vain opettajalta. Kun opettaja julkaisee jutun, se ilmestyy reaaliajassa Meidän jutun etusivulle uusimpiin juttuihin koko kansan luettavaksi.



Lisäohjeita saat Toimittajaoppaasta (PDF).