Babies behind bars -dokumentti avasi silmämme

Naisvankien määrän kasvaessa, kiven sisässä on yhä enemmän omaa vauvaansa odottavia naisia.

Babies behind bars -dokumenttielokuva kertoo naisista, jotka ovat joutuneet vankilaan raskaana ollessaan. Pohjois-Amerikan Indianan osavaltion naistenvankilassa toimii Wee Ones Nursery. Se on ohjelma odottaville ja vankila-aikana synnyttäville äideille. Yli 70 prosenttia vankilassa olevista naisista on äitejä.

On yhä yleisempää, että nainen on raskaana vankilassa, sillä naisvankien määrä on lisääntynyt. Paikkoja Wee Ones Nurseryssä on kymmenen, ohjelmaan pääsyyn kriteereitä on esimerkiksi, että vangilla on vähintään kahdeksantoista kuukautta tuomiota jäljellä lasketun ajan jälkeen. Vangilla ei myöskään saa olla yhtään väkivaltarikosta tai pahoinpitelyä ja äidin ja lapsen tulee olla terveitä henkisesti ja fyysisesti.
 

Tavoitteena vahvistaa
äidin ja vauvan suhdetta

Ohjelman tarkoitus on vahvistaa äidin ja vastasyntyneen suhdetta. Wee Ones Nursery on erillinen osasto, jossa asuu äitien ja vauvojen lisäksi koulutettuja lastenhoitajia. Lastenhoitajat ovat myös vankeja, mutta heillä ei saa olla myöskään taustalla väkivaltarikoksia.

Tuleva äiti saa hakea Wee Ones Nursery paikkaa, mutta hakemus voidaan hylätä, jos yllämainitut kriteerit eivät täyty. Tapauksessa, jossa hakemus on hylätty, äiti saa raskauden aikana päättää minne lapsi menee syntymänsä jälkeen vapautumiseensa asti.

Vaihtoehtoina on esimerkiksi adoptioon antaminen tai sijaisperhe, jolloin lapsen saa takaisin vapautumisen jälkeen. Jos Wee Ones Nursery -hakemus hylätään, lapsen syntymän jälkeen äiti ja lapsi saavat olla yhdessä 24 tuntia, kunnes lapsi viedään pois äidiltä. Lasta voidaan käyttää vierailulla vankilassa.

Dokumentin ohjaaja on Amanda Richardson, dokumentti julkaistiin 2011. Kuvauspaikkoina olivat Indianan osavaltion naistenvankila ja Wishard Memorial Hospital. Dokumentissa seurattiin mm. Bobi Brushia, jonka tuomio kesti 18 kuukautta, Tammy Huffia, joka tuomittiin huumerikoksesta 15 vuodeksi ja toimii lastenhoitajana Wee Ones Nurseryssä, Donna Jonesia, joka tuomittiin huumerikoksesta kolmeksi vuodeksi, Heather Lasteria, joka tuomittiin varkaudesta ja prostituutiosta kahdeksi vuodeksi sekä Ieshia Woodberryä, joka tuomittiin yhdeksi vuodeksi.

Mielestämme dokumentti oli hyvin mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Ei ole ikinä käynyt mielessä, että naiset olisivat raskaana vankilassa, saati sitten synnyttäisivät siellä. On todella hienoa, että joillakin on mahdollisuus pitää lapsensa, tuomiosta huolimatta, ja kehittää äidin ja lapsen välistä suhdetta. Harmillista kuitenkin on, että paikkoja on vain kymmenen, sillä raskaana olevia naisia on paljon enemmän. Ohjelmaan hakevia karsitaan onneksi kuitenkin tarkkojen kriteerien perusteella, esimerkiksi ei saa olla minkäänlaista pahoinpitelyä.